Agares
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Siirry alas
avatar
Wedfekja
Viestien lukumäärä : 115
Join date : 30.10.2017

Kaiken alku Empty Kaiken alku

Ma Loka 30, 2017 5:44 pm
Shiro oli juuri lopettelemassa päivänsä askareita temppelissä. Hän oli aikasemmin päivällä saanut viestin että hänen isänsä tahtoi tavata alhaalla satamassa. Mitäköhän sekin tyyppi taas haluaa. Shiro ja hänen isänsä välit olivat kaikkea muuta kuin läheiset ja rakastavat, eikä Shiro oikeastaan olisi tätä halunnut tavata. Mutta ei kai siitä haittaakaan olisi tätä tavata, nuorukainen mietti itsekseen lakaistessaan viimeistä osiota temppelin aukiolta. Isä oli jättänyt poikansa omilleen aivan liian nuorena ja äiti oli kauan sitten kuollut. valkotukka oli varma että olisi kauan sitten myös kuollut jos temppeli ei olisi häntä hyväksynyt riveihinsä.

Kaiken ollessa valmista lähti Shiro laskeutumaan temppelin rappusia alas. Hieman häntä jännitti nähdä isänsä. He tapasivat niin harvoin ja aina vanhempi onnistui sanomaan jotakin mikä sai nuoremman vihaiseksi tai pois tolaltaan. Ihan sama. Mennään nyt kuuntelemaan mitä se vanhus haluaa. Saapuessaan satamaan näki Shiro isänsä seisomassa hiemankaan syrjemmällä. Päättäväisesti nuorukainen asteli vanhemmankin luokseen. "so what do you want this time" töksäytti hieman töykeästi. "well hello to you to" Idwall vastasi nyrpeissään. "i got a message you wanted to talk. Here i am, what is it." Shiro ei ollenkaan jaksanut leikkiä rakastavaa poikaa vaan halusi saada tämän nopeasti ohi.

Isä vaikutti jotenkin oudolta ja hermostuneelta joka sai Shiron hivenen huolestumaan. "yeah i wanted to talk to you about some of stuff you know." isä sopelsi hieroen niskaansa. Selkeästi jotain oli pielessä vanhemman ollessa näin hermostunut ja vaivaantunut. Lopulta suurempi laski kätensä ja katsoi jotain poikansa takana. Shiro oli juuri katsomassa taaksepäin kun isä sanoi surullisena "im sorry Shiro". Nuorukainen katsahti hämmentyneenä takaisin isäänsä kun jokin iskeytyi takaraivoon. Shiro eo ehtinyt reagoida kun räjähtävä kipu sokaisi hänet. Hetken tähdet tanssivat silmien edessä ennen kuin maailma pimeni kokonaan.
Tapaus
Tapaus
Viestien lukumäärä : 112
Join date : 30.10.2017

Kaiken alku Empty Vs: Kaiken alku

To Marras 02, 2017 11:24 am
Auringottomassa kinaman kauppasatamassa sää oli tänään selkeä ja lukuisat kirkkaina loistavat tähdet koristivat pilvetöntä taivasta. Tolppiin ja rakennusten reinoille kiinnitetyt lyhdyt valaisivat näitä auringottomia katuja sekä kahta hieman syrjemmässä seinään nojaavaa ihmishahmoa. Kaksikosta pidempi seisoi miekka kädessään kuin odottaen jotain ja toinen puolestaan näytti suhtautuvan tilanteeseen huomattavasti kevyemmin seuraillen tilannetta vino hymy huulillaan. "Relax Kaleo, we are not in a hurry. He will come in any second now.. or we kill the old man", hymyilevä nojaava sanoi lähes naurahtaen. Kaleoksi puhuteltu mies ei siirtänyt katsettaan häntä puhutelleeseen vaan katsoi edelleen jonnekkin kauemmas. "I'm relaxed Deon. I just don't like to keep the boss waiting... and killing Idwald would be messy and cause extra work so I rather not", kylmän rauhallinen ääni vastasi ja mies liikahti sitten "Oh I think he is here. Let's move.."

Hetken päästä kaksikko seisoi syrjäkadulla jaloissaan vaaleatukkainen nuori jolta Kaleo oli miekkansa tylpällä päällä lyönyt tajun kankaalle. Edessä seisoi vanhempi mies joka näytti vaivautuneelta ja tyytymättömältä. Deon nauroi ääneen. "So Idwal, this is your son? What a waste I say.. he is too pretty to be a slave. That could be changed tho..", hän sanoi ilkeästi hymyillen ja potkaisi maassa makaavaa. Kaleo katsoi kaveriaan varoittavasti asetellen miekkaa takaisin vyölleen muttei sanonut mitään.
avatar
Wedfekja
Viestien lukumäärä : 115
Join date : 30.10.2017

Kaiken alku Empty Vs: Kaiken alku

To Marras 02, 2017 11:52 am
Idwal katsoi surullisena maassa makaavaa poikaansa ja irvisti miehen tätä potkaistessa. Jos hänellä olisi mitään muuta mahdollisuutta ei hän tähän olisi suostunut, mutta tämä oli hänen ainoa mahdollisuutensa jäädä henkiin. Se oli joko hän itse tai Shiro. "if you could give me just a little more time, i could get the money i own your boss." mies yritti vielä viimeisen kerran selittää kaksikolle. Hän ei pitänyt ajatuksesta että nämä miehet satuttaisivat hänen poikaansa.
Tapaus
Tapaus
Viestien lukumäärä : 112
Join date : 30.10.2017

Kaiken alku Empty Vs: Kaiken alku

To Marras 02, 2017 4:09 pm
"Time time, always more time. I'm afraid that your time has run up my old friend. A deal is a deal. Your son is ours now, but don't worry Idwal you have been a great father. I'm sure he understands..", Dean jatkoi ilkkuen silmin nähden tyytyväisenä tilanteeseen. Taustalla ilmeetön Kaleo sitoi tajuttoman nostaen tämän sitten maasta tumman puhuvaan säkkiin ja harteilleen.
"Enough Dean" hän keskeytti ja Dean tuhahti ärsyyntyneenä. Välittämättä työparistaan Kaleo katsoi sitten vanhempaan mieheen ja jatkoi, "Your dept is paid Idwal. Don't get in more trouble, we know where to find you".
avatar
Wedfekja
Viestien lukumäärä : 115
Join date : 30.10.2017

Kaiken alku Empty Vs: Kaiken alku

To Marras 02, 2017 4:19 pm
Idwal roikotti päätään lannistuneena. Kyllähän hön tiesi ettei ollut ollut maailman paras isä. Mutta kuka tahansa hänet tilanteessaan olisi varmasti tehnyt saman. Surullisena isä seurasi miten hänenkään poikansa köytettiin ja sullottiin säkkiin joka nostettiin harteille. Tämä oli varmaan viimeinen kerta kun hön koskaan näkisi Shiro. Mutta tehty mitä tehty. Velka oli maksettu ja hön pystyisi jatkaa elämäänsä. "yes yes i know" sanoi turhautuneena kaleolle. "Are we done here. Can i go now" kysyi Malttamattomana päästä pois tilanteesta ja unohtaa koko asian.
Tapaus
Tapaus
Viestien lukumäärä : 112
Join date : 30.10.2017

Kaiken alku Empty Vs: Kaiken alku

To Marras 02, 2017 4:30 pm
"Yes you are free to go", Kaleo totesi ykskantaan ja lähti kävelemään pois päin tummanpuhuva kansassäkki olallaan. Hän halusi hoitaa tilanteen loppuun ja päästä takaisin laivalle. Aikaa oli turha tuhlata enempää. Dean sen sijaan katsoi poikansa luovuttanutta miestä omahyväisesti hymyillen. Pyöritellen pientä tikaria kädessään hän kiersi hitaasti kävellen Idwalin selän takaa edelleen virnuillen. Päästyään ympäri hän kumartui hieman lähemmäs pyöräyttäen tikarin lähes vasten vanhemman miehen kasvoja, "Next time you won't get off so easily-"
"Let's go Dean", kaksikon vakavampi huusi jo hieman etäämpää.
Dean hymähti ja suoristi selkänsä jatkaen sitten tikarinsa pyörittelyä.
"See you later Idwal", hän sanoi ovelasti hymyillen ja käveli lopulta loittonevan työparinsa perään.
avatar
Wedfekja
Viestien lukumäärä : 115
Join date : 30.10.2017

Kaiken alku Empty Vs: Kaiken alku

To Marras 02, 2017 4:34 pm
Toinen miehestä oli jo lähdössä ja sanoi että idwalkin voisi poistua. Toinen kuitenkin jäi siihen pyörittelemään tikarian ja poikansa myynyt isä katsoi huolestuneena miten terävä veitsi pyörähti aivan lähellä kasvoja. Hän toivoi ettei koskaan enää joutuisi tekemisiin tämän kaksikon kanssa. Idwal ei enää vastannut miehille vaan huokaisi helpotuksesta toisenkin lähtiessä vihdoinkin työparinsa perään. Viimeisen kerran miesi katsoi surullisena säkkiin poikansa perään. Ennen kuin itsekkin kääntyi lähtien kävelemään pois satamasta.
Sponsored content

Kaiken alku Empty Vs: Kaiken alku

Takaisin alkuun
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa